Tämä joka vuotinen särky sitten alkoi taas. Viime vuonna se johti siihen että jouduin olemaan kutomatta melkein jouluun asti, kunnolla pystyin tekemään vasta helmikuussa kun väkisin väkersin joululahjat. Tänä vuonna sitten ajattelin että teen ranteenlämmittimet, kämmekkäät ei oikein iskeneet kun niissäon sormille paikat ja kuvittelin et ne ovat epäkäytännölliset puikkojen kanssa. Omaa ohjetta sitten vaan soveltamaan, otin jopa ohjeen ylöskin. Lähdin tekemään ajatuksella että olisivat säärystimet ja hieman pitäisi leventää peukun kohdalta, tässä ne sitten ovat.
Lankana on Novitan Nalle oma värjäämäni ja puikot muistaakseni 2.75
438428.jpg
Ennen kaikkea nämä TOIMII, sain eilen tuon toisen tehtyä tosi helposti kun sain vasempaan ranteeseen lämmittimen, ensin kutitti (eli on tehtävä jostain muusta langasta ne kunnon jutut) mutta sitten kun ranne alkoi lämmitä kutinakin loppui.



edit. Ohjetta oli tuolla kommenteissa Seija tainnut kysellä, ohjetta en vielä laita blogiin, mietinnässä on jos lähettäisin sen ullaan tässä kun saisi kirjoitettua nuo harakanvarpaat ruutupaperilta koneelle :o)