Alpakasta aloitin neuletakin itselleni ja hienosti se sujuupi, ihmeen paljon kuitekin ehtinyt sitä tekemään. Raahannut tota pussia aina mukana rattaissa tuleepi tehtyä mitä ihmeellisimmissä paikoissa vaikka tytöt mukana, kuten tänään bussissa. Serkun vauvan haalari-makuupussi valmistuu hienosti, saanut olen jo takakappaleen, hihat sekä hupun valmiiksi, vielä tälle päivälle jää aloitettavaksi etukappale mutta siihen ei tuo palma riitä. Delenda lupaili että sillä on lisää tuota joten haen sieltä kun Tuusulaan päästään, samalla kiikutan sille nuo Isoveli langat joilla itse en tee mitään.
Viikonloppuna sain myös kuningas idean että kudon vaaleanpunaisesta Alpacasta serkun vauvalle potkuhousut, nyt vaan ohje pitäisi jostain löytyä. Muistan jossain Suuressä käsityölehdessä olleen semmoisen ohjeen että on aina oikein neuletta, se ei vaan omaan silmään näytä kivalle. Voi olla että kohtaloksi jää vaan muokata ohje johonkin pieniin 56cm potkuhousuihin. Ideoita ja ohjeita otetaan kyllä vastaan! :o)
Mietin myös sitäkin että tekisin tuon pitsineule takin jota ajattelin myös Alpacasta jolloin sitä voisi käyttää noitten potkuhousujen kanssa, puuvillalangan jämiä siihen olis laatikossa, mutta tuskin lahjaan tuo alpaca liian kallista on.